Tekstit

Birka-sukat

Kuva
  Birka-sukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan. Langat: 7 Veljestä luonnonvalkoinen, 120g 7 Veljestä vaaleanpunainen, 20g 7 Veljestä roosa, 20g 7 Veljestä liila, 20g 7 Veljestä tummanpunainen, 20g 7 Veljestä violetti, 20g   Värien numeroita en ole tähän lisännyt, koska olen neulonut jämälangoista. Näitä sävyjä ei välttämättä enää ole 7 Veljestä -langan värikartassa eikä kaikkien vyötteitä minulla ole enää tallessakaan. Voit käyttää itse valitsemiasi lankasävyjä – joko 7 Veljestä -lankaa tai muuta saman paksuista lankaa. Ohje: Varsi: Luo luonnonvalkoisella langalla 55 s ja jaa ne 4 puikolle 14-15-12-14 s. Neulo joustinta kuvion 1 mukaan 12 krs 5 s mallikertaa toistaen. Lisää viimeisellä kerroksella 1 s = 56 s. Jaa silmukat uudelleen 4 puikolle, kaikille 14 s. Neulo kirjoneuletta kuvion 2 mukaan 1-30 krs. Varsi on nyt valmis. Kantapää: Neulo kantapää luonnonvalkoisella. Katkaise muun väriset langat. Neulo 1. puik

Uusia jämälankasukkia

Kuva
  Ihanaa vaikkakin loskaista helmikuun sunnuntaipäivää seuraajani!  Viimeisimmästä blogipäivityksestäni on kulunut aikaa, lähinnä siitä syystä, että viime aikoina olen keskittynyt enemmänkin oppimaan uusia taitoja neulomisessa muiden neulemalleja neulomalla kuin itse suunnittelemalla. Mikä siis on syynä tämänkertaiseen blogitekstiin?  Silloin tällöin kenen tahansa neulomisesta innostuneen lankavarastot kasvavat siihen pisteeseen, että jotain on tehtävä. Ne laatikkoni, joihin olen antanut itselleni luvan keräillä kaikenlaisia herkullisia lankakeriä, joista joskus haluaisin jotain neuloa, ovat tulleet auttamattomasti täyteen. Onhan minulla jo vähän varastot vyöryneet ylikin muutaman ylimääräisen pahvilaatikon muodossa. Jämälankaneuleiden ja -sukkien ohjeita tuntuu olevan internet pullollaan - niinpä minäkin halusin suunnitella muutamat omat jämälankasukkani, ja käyttää niihin mahdollisimman tehokkaasti laatikoihin unohtuneet langanloput. Nämä kolme uutta jämälankasukkamalliani ovat kuvas

Missä X -sukat

Kuva
  Missä X -sukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta. Kiitos inspiraatiosta @fazersuomi. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan. Langat: 7 Veljestä 099 noki 100g 7 Veljestä 330 artisokka 30g 7 Veljestä 268 auringonkukka 20g 7 Veljestä 555 anemone 20g 7 Veljestä Nature 594 villiviini 20g Ohje: Varsi: Luo noen värisellä langalla 64 s ja jaa ne 4 puikolle, kullekin 16 s. Neulo 2o 2n -joustinneuletta 8 krs. Neulo sitten kuvion 1 kerrokset 1-9 8 silmukan mallikertaa toistaen. Jatka sitten vielä 6 krs 2o 2n -joustinneuletta. Huom. Kavenna sekä joustimen 1. että 6. kerroksella 1. puikon alussa 1 silmukka neuloen 2 oikein yhteen ja 4. puikon lopussa 1 s ylivetokavennuksella = 60 s. Neulo sitten kirjoneuletta kuvion 2 mukaisesti. Aloituskohta on merkattu kuvioon. Kavenna 7. ja 13. kerroksella 1. puikon alussa 1 silmukka neuloen 2 oikein yhteen ja 4. puikon lopussa 1 s ylivetokavennuksella = 56 s. Tasaa silmukat puikoille niin, että jokaisella on 14 s. Kun olet neu

Fazer x Novita Sukkalehti on ilmestynyt!

Kuva
Upeita uutisia! Keväällä avautui Novitalla suunnittelukilpailu, jossa pyydettiin suunnittelemaan Novitan langoilla neulottavia villasukkia, joihin käytettäisiin inspiraationa Fazerin tuotteita. Jo ennen sitä olin ideoinut erilaisia karkkeihin liittyviä sukkamalleja, joten koin että nyt, nyt on ihan pakko osallistua! Osallistuin kaksilla sukilla - Super Salmiakki -sukilla ja Missä X -sukilla. Super Salmiakki -sukkani valittiin 1.9. ilmestyneeseen ekaan lehteen, mikä on aivan mahtavaa!!! Hei, ja vielä kansikuvaksi! Näin Novita kertoo Fazer x Novita Sukkalehdestä:  Syksyn taatusti herkullisimmassa sukkalehdessä Fazerin rakastetuimmat karkkibrändit hyppäsivät villasukkiin! Tuhti lukupaketti sisältää peräti 48 toinen toistaan makeampaa sukkaohjetta, joista suosikkinsa löytää varmasti jokainen makeisten ystävä sekä salmiakkihiiri. Fazer x Novita Sukkalehden upeat ohjeet ovat lukijoiden suunnittelukilpailun satoa sekä tämän hetken kiinnostavimpien neulesuunnittelijoiden makeissukkia, joista l

Palmikkoketju-sukat

Kuva
  Pinkit palmikkoketju-sukat on neulottu Novitan 7 veljestä Pohjola -langasta. Tämä malli onnistuu mistä vaan muustakin 7 Veljestä -langasta, joko monivärisestä tai yksivärisestä. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan. Langat: 7 Veljestä Pohjola 050 Inspiraatio, 200g Ohje: Varsi: Valitse langasta kohta, jossa väri vaihtuu ja aloita silmukoiden luominen siitä kohdasta. Siten toisen sukan aloituskohdan löytää helposti ja raidat tulevat molemmissa sukissa samoihin kohtiin. Neulo siis kumpikin sukka omalta kerältään. Luo 64 s ja jaa ne 4 puikolle, kullekin 16 s. Neulo 2o2n -joustinneuletta niin, että aloitat 1o,*2n, 2o*, toista **. Siirrä 1. puikon 1. s viimeiselle puikolle. Neulo kuvion mukaan 16 s ja 16 krs mallikertaa toistaen 40 krs. Neulo sitten kantapää. Kantapää: Siirrä 1. puikon 2 viimeistä silmukkaa 2. puikolle (eivät tule mukaan kantapäähän). Neulo 1. puikon silmukat oikein 4. puikolle = 30 s. Neulo niillä 28 krs vahvennettua neuletta. Nosta aina nurjan kerr

Rantakukka-sukat

Kuva
  Rantakukka-sukat on tehty hauskasti hempeillä väreillä leikittelevästä Novitan 7 veljestä Horisontti -langasta. Tämä malli onnistuu mistä vaan muustakin 7 Veljestä -langasta, joko monivärisestä tai yksivärisestä. Malli on helppo ja nopea neuloa - haastavin kohta on reunan kohoneulejoustin. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan. Langat: 7 Veljestä Horisontti 852 rantakukka, 150g Ohje: Varsi: Luo 64 s ja jaa ne 4 puikolle, kullekin 16 s. Neulo kuvion mukaan 8 s mallikertaa toistaen 1-25 krs. Huom. siirrä kerroksen 12 alussa 1. puikon 1. s puikolle 4 neulomatta (neulotaan vasta krs:n viimeisenä silmukkana), ja sitten kerroksella 16 sama s takaisin 1. puikolle. Jatka kuvion jälkeen sileää oikeaa. Kavenna 1. sileän neuleen kerroksella 2 s joka puikolla tasavälein = 56 s. Kun varren korkeus on 14 cm (noin 24 krs sileää joustimen jälkeen), aloita kantapää. Kantapää: Neulo 1. puikon silmukat oikein 4. puikolle = 28 s. Neulo niillä 28 krs vahvennettua neuletta. Nosta ain

Romanttiset ruususukat

Kuva
Aah, se on kesä parhaimmillaan ja ruusujen kukinta-aika! Tässä uusi ruusujen inspiroima sukkamallini. Ohjeessa kirjoneuleeseen yhdistyy helpot pitsineuleet. Romanttiset ruususukat on tehty Novitan 7 veljestä ja Wool Rescue -langoista. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan. Langat: 7 Veljestä 522 ruusu, 50g 7 Veljestä 011 valkoinen, 50g 7 Veljestä Lapintaika 856 taikasana, 50g Wool Rescue 541 jääpioni, 50g Ohje: Varsi: Luo ruusun värisellä langalla 60 s ja jaa ne 4 puikolle; 1. puikolle 12 s, 2. puikolle 18 s, 3. puikolle 12 s ja 4. puikolle 18 s. Neulo kuvion 1 mukaan 6 s mallikertaa toistaen 1-11 krs. Jatka sitten kerrokset 12-48, mallikertojen silmukkamäärät vaihtelevat. Huomioi kirjoneuleessa langan sitominen kun langanjuoksuksi tulisi enemmän kuin 4 s. Varsi on nyt valmis. Kantapää: Neulo kantapää 7 Veljestä Lapintaikan taikasanan värisellä langalla. Katkaise muun väriset langat. Järjestä silmukat niin, että puikolle 1. tulee 16 s, puikolle 2 14 s, puiko

Helpot pallosukat naiselle tai miehelle

Kuva
Pallosukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta. Koko on 38-39. Puikot nro 3 ½ tai käsialan mukaan.  Hauskinta tässä ohjeessa on mielestäni se, että täysin samalla ohjeella voit neuloa isommat sukat kun käytät isompia puikkoja. Itse käytin nro 3 ½ puikkoja kuvan pinkkimustavalkoisissa ja turkoosimustavalkoisissa sukissa ja käsialani on hiukan normaalia kireämpää. Täysin samoin silmukkamäärin ja kerrosmäärin neuloin sinimustavalkoiset sukat puikoilla nro 4 ja niistä tuli kokoa 43-44. Tarvikkeet: 50g pinkkiä / turkoosia / sinistä 100g mustaa 100g valkoista Ohje: Varsi: Luo mustalla 56 s ja jaa ne 4 puikolle, kullekin 14 s. Neulo valepalmikkojoustinneuletta kuvion 1 mukaan alimmalta riviltä oikealta vasemmalle toistaen 4 silmukan mallikertaa. Neulo joustinta 22 krs eli 5 kertaa 4 kerroksen mallikerta ja vielä 1. ja 2. krs. Aloita sitten kirjoneule kuvion 2 mukaisesti alimmalta riviltä oikealta vasemmalle. Toista 8 silmukan mallikertaa 7 kertaa. Neulo kaikki kuvion 2 kerrokset

Englanninlakusukat

Kuva
Herkullisten englanninlakusukkien ohjeita löytyy muiltakin, mutta tätä ohjetta ei ole mistään kopioitu vaan on simppelien kuvioiden ja värien sovittamista perusseiskaveikkasukkien ohjeeseeni. Tätä ohjetta sinunkin on helppo soveltaa ja muuttaa niille väreille ja kuvioille, joista itse pidät!  Ohje on helppo sukkien ohje, jolla vähempikin neulonut onnistuu ja saa paksuhkosta langasta sukat nopeasti valmiiksi. Nämä englanninlakusukat on tehty Novitan 7 veljestä -langasta. Lankavaihtoehtoja ovat esimerkiksi saman paksuiset sukkalangat Adlibris Socki ja Kaupunkilanka Kivijalka. Itse asiassa tämänhetkinen Kaupunkilanka Kivijalan värivalikoima sopii parhaiten näihin sukkiin. Koko on 38-40. Puikot nro 3 1/2 tai käsialan mukaan. Tarvikkeet: 100g mustaa vähän oranssia, valkoista, pinkkiä, ruskeaa, vaaleansinistä ja keltaista Mallineuleet: 2 o 2 n joustinneule: neulo *2 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa nurin*, toista ** Sileä oikea: neulo sileää oikeaa Helmineule: neulo kuvion vaakavi

Ystävänpäivän palmikkosukat

Kuva
Ihanaa ystävänpäivää kaikki blogini lukijat! 💗   Juhlistan ystävänpäivää jakamalla näiden hempeääkin hempeämpien kivan ohuiden palmikkosukkien ohjeeni. Nautinnollisia neulontahetkiä! Ystävänpäivän palmikkosukat on tehty Adlibris Socki Fine -langasta. Sukat voi neuloa myös Novitan Venla -langasta. Koko on 38-40. Puikot nro 2 1/2 tai käsialan mukaan. Tarvikkeet: 100g Adlibris Socki Fine -lankaa, värisävy Strawberry Sprinkle Ohje: Varsi: Luo 80 s ja jaa ne 4 puikolle, kullekin 20 s. Neulo 1 o 1 n joustinneuletta kiertäen oikeat silmukat aina takareunastaan neulomalla. Neulo joustinta 10 krs. Aloita sitten palmikkoneule. Neulo kuvion mukaisesti 8 s ja 6 krs mallikertaa toistaen.  Huom. aloita varren kavennukset palmikkoneuleen 36 krs:lla seuraavasti. Neulo 1. puikolla 1. ja 2. silmukka oikein yhteen. Tee 4. puikolla kahdella viimeisellä silmukalla ylivetokavennus. Toista kavennukset samoin 42., 48., 54., 60., 66., 72. ja 78. krs. Nyt on kaventunut 16 s ja työssä on 64 s. Aloita